Mitä on hyvä kohtaaminen? Mitä on hyvä ohjaus? Tähän opiskeluaikaiseen kysymykseen sain palata "Nuorisotakuu -ohjausyhteistyöllä tuloksiin" -koulutuksessa, joka järjestettiin Kuopiossa tammi-helmikuussa nuorten ohjaus- ja neuvonta-alan työtä tekeville. Sosiodynaamisen ohjauksen kehittäjä, professori Vance Peavy on osuvasti todennut, että ohjaus on parhaimmillaan prosessi, johon sisältyy välittämistä, toivoa, rohkaisua, selventämistä ja aktivoimista. Toivoa on puolestaan tutkinut C.R. Snyder, joka sanoo, että toivo on realistista optimismia, johon kuuluu suunnitelmallisuus.

Olisimmeko nyt näissä syrjäytymislukemissa, jos jokaiselle syrjäytyneelle nuorelle olisi jossain vaiheessa löytynyt aikuinen, joka olisi herättänyt tämän toivon kipinän nuoren sisällä? En väitä, etteikö nuorten kanssa työtä tekeviä tahoja olisi maassamme, mutta onko niitä tarpeeksi ja onko tarjottu apu ollut hyvän ohjaamisen ja kohtaamisen kriteerit täyttävää? Liian usein nuorten asioita käsitellään lakipykälien ja säädösten kautta, kysytäänkö nuorten asioita käsittelevissä palavereissa, miltä nuoresta itsestä tuntuu, kohdataanko nuori oikeasti? Tutkimuksissa on huomattu, että monet "epätoivoiset" tapaukset kouluissa tulevat valitettavan usein väärin ymmärretyiksi ja kohdelluiksi, kohtaamisen puutteesta johtuen. Muun muassa Minna Rytkönen on ansiokkaasti väitöksessään tutkinut väkivaltatekoon syyllistyneiden nuorten sosioekonomista taustaa koti- ja koulukontekstissa ja todennut, että "Herkästi tyytymättömyyttä osoittava, toistuvasti uhmakas, aggressiivinen tai passiivinen lapsi tai nuori voi herättää aikuisessa kielteisiä tunteita, kuten turhautuneisuutta tai vihamielisyyttä lasta kohtaan. Tämä puolestaan voi merkittävästi vähentää lapsen mahdollisuuksia kehitystä aktivoiviin kannustaviin ja palkitseviin vuorovaikutuskokemuksiin."

Tarvitaankin tietämystä siitä, kuinka vaikkapa kouluissa voidaan kohdata esim. temperamentiltaan "hankalammat" lapset niin, ettei negatiivista urautumista pääse tapahtumaan. Myös vanhemmat tarvitsevat neuvoloiden tai perhetyöntekijöiden apua haastavien lasten kasvatuksessa ja ohjaamisessa, jotta lapsen energiat saadaan kanavoitua positiivisille kehille. Valitettavasti tältä osa-alueelta olemme yhteiskunnassamme säästäneet ja resurssien vähyys näkyy vanhempien ja opettajien neuvottomuutena ja lopulta pahimmassa tapauksessa luovuttamisena haastavien ja vaikeiden lasten ja nuorten kohdalla.

Hyvä ohjaaja tekee työtä omalla persoonallaan ja täydellä sydämellään. Ohjauksessa, kuten monissa muissakin vuorovaikutusammateissa korostuvat ohjaajan aitous, lämpö ja empatia. Näillä ohjaaja pystyy kohtaamaan ohjattavansa ja niistä hän pystyy ammentamaan tälle toiveikkuutta. Yksi tärkeimmistä ohjauksen menetelmistä on kuitenkin kuunteleminen. Avoimia dialogeja tutkinut psykologian professori Jaakko Seikkula on todennut, että "Kuulluksi tuleminen on jo sinänsä dialoginen suhde". Peavy (2004) puolestaan sanoo, että ”Kyky syvälliseen keskittyneeseen kuunteluun, jossa yritetään kaikin keinoin ymmärtää toisen sanojen merkitystä, on väkevin yksittäinen väline joka auttajalla on käytettävissään. Koko auttamisprosessi perustuu kaikissa ohjausmenetelmissä yhteen perusviestintätaitoon: kunnolliseen kuuntelemiseen.” Tätä ohjauksen teoriaa peilaten on pakko pysähtyä miettimään, ovatko syrjäytyneet nuoremme tulleet kuulluiksi? Onko heille löytynyt elämän tärkeimmissä risteyskohdissa sitä, joka kuulee? Joka vaikeuksista huolimatta uskoo nuoreen ja tekee hänelle omat potentiaalinsa näkyviksi?

Ensi- ja turvakotien liiton uudessa Rispektii-julkaisussa Minna Rytkönen puhuu kohtaamisen merkityksestä:

"Sosioemotionaalisen terveyden kehitysmahdollisuudet kulminoituvat siihen, millaisena kehitysvaihettaan edustavana yksilönä ja yhteisön jäsenenä lapsi tai nuori tulee kulloinkin nähdyksi ja kohdatuksi. Kehitystä ei tueta ongelmista käsin, vaan vahvuuksien kautta.

Nähdyksi tulemisen konteksti on kohtaaminen, jossa yhdistyvät toisen kunnioittaminen ja arvostaminen, kiinnostus ja kuunteleminen sekä ymmärretyksi tulemisen ja yhteisen jakamisen kokemus. Väitän, että kohtaaminen on tärkein universaali prevention muoto nuorten sosioemotionaalisen terveyden edistämisessä ja edelleen väkivallan ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Avainasemassa ovat lapsen arjessa toimivat tiedostavat aikuiset, jotka kykenevät näkemään lapsen pintakäytöksen läpi ja kohtaamaan tämän kokemusten tasolla. Jokainen aikuinen voi omalta osaltaan pyrkiä varmistumaan, että näin tapahtuu kun hän kohtaa lapsen ja nuoren työssään, kotonaan tai vapaa-aikanaan." 

Olemme käyttäneet valtavasti rahaa ja aikaa hankkeisiin ja ohjelmiin, joilla saadaan yhteiskunnan kelkasta syrjäytyneet nuoret takaisin yhteiskuntakelpoisiksi toimijoiksi. Ne ovat upeita ja hienoja hankkeita kaikki, eivät missään nimessä turhia. Mutta kiinnittämällä huomio (ja resurssit) varhaiseen ja/tai oikein ajoitettuun kohtaamiseen saattaisimme päästä joskus Suomessakin tilanteeseen, jossa  tällaisia syrjäytyneiden (syrjäytettyjen?) pelastamishankkeita ei tarvitsisi lainkaan olla rakentelemassa.

Leena