Olen vuodesta saakka 2002 pitänyt "Helmiä"-kirjaa. Viime vuosina olen huomannut, että tämä sama idea on tullut julkisuudessa esille monissa henkisen jaksamisen, positiivisen asenteen ja onnellisuuden puolesta puhuvissa artikkeleissa ja oppaissa. Ihmisiä kehotetaan kirjaamaan ylös itselle kivoja ja onnellisuutta tuovia asioita, jotta ne konkretisoituisivat ja toisivat voimia ja jaksamista arkeen.

En kirjoita kirjaani päivittäin, en välttämättä viikottainkaan vaan aina silloin tällöin kun muistan sen olemassaolon. Joskus saattaa mennä parikin kuukautta, kunnes taas kaivan kirjan esille, ja yleensä silloin siihen tulee useampikin merkintä.

"Helmiä"- kirjani on täyttynyt asioista, jotka mielestäni ovat aivan "helmiä", siis ylös kirjaamisen arvoisia. Esineitä, ihmisiä, tapahtumia, elintarvikkeita, ilmiöitä tai vaikkapa tunteita. Aina silloin tällöin selaan ylös kirjaamiani asioita ja kieltämättä, kirja toimii: väkisinkin hymyilyttää, kun mieleen palautuu jokin hauska tapahtuma, onnellinen kohtaaminen, kiva ihminen tai oivallinen arjen asia, jonka olemassaolo helpottaa elämistä ja saa hymyn huulille.

Olen huomannut, että tietyt asiat toistuvat kirjassani säännöllisin väliajoin, esim. Carmolis-pastillit, Valkeisenlampi, puolukat ja kesäloma on mainittu useampaan otteeseen.

Tässä muutamia satunnaisia otteita "Helmiä"-kirjastani:

  • Kickbike

  • Mustikkakukko

  • Vuohenjuusto-punajuuripaistos

  • Vanhat diat

  • Kun pakkanen hellittää

  • Lisbeth Salander ja Saga Norén

  • Tyyni järvimaisema

  • Juoksudraivi

  • Vaatelöydöt omasta vaatekaapista

  • Jari Sinkkonen

  • Maajussille morsian (TV-sarja)

  • Hallitsemattomat naurukohtaukset

  • Ilmastointi hellekesinä

  • Joogapötkö

  • Kahvin tuoksu YO-valvonnassa

  • Lämmin syksy

  • Kaikkosten possujuhlat

  • Molemmat lapset pyöräilee

  • Syntymät

  • Jessican pentu (näytelmä)

  • Shantaram (kirja)

  • Ylimääräinen kaappitila

  • Kevään ensimmäiset vettä tippuvat räystäät

  • Leuto talvi

  • Niiralan päiväkoti

  • Puhtaat petivaatteet & tuuletetut lakanat

  • Tupperin tomaattiveitsi

Millainen olisi sinun "Helmiä"-kirjasi sisältö? Millaiset jutut saavat sinut hyvälle tuulelle? Jos olet taipuvainen tuskastelemaan asioita, näkemään niissä negatiivisia puolia tai lannistumaan pienistäkin vastoinkäymisistä, niin neuvoisin sinua onnellisuustutkijoiden tavoin pitämään omanlaistasi hyvien asioiden kirjaa. Sitä selailemalla palautat nopeasti mieleen, miksi täällä oikeastaan on loppujen lopuksi aika kivaa tarpoa, kaikkien helmien keskellä.

 

Onnellista kevään odotusta!

t: Leena