UUSIEN UNELMIEN EDESSÄ

(Puhe Kuopion Lyseon lukion lakkiaisjuhlassa 30.5.2015)

 

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

ja mielen vapaus, ja mielen vapaus”

 

Hyvä ylioppilas

 

Toivottavasti tänä päivänä maailma näyttäytyy sinulle kauniina ja hyvänä elää niin, että sinulla on myös mielen vapautta unelmoida, kuten Vexi Salmi oli tähän kappaleeseen hienosti muotoillut.

Lakin painaminen päähän saattaa merkitä sinulle yhden suuren unelman toteutumista. Se on saattanut tapahtua helpolla ja kivutta, ja seuraavia unelmia voi lähteä itsevarmoin ottein tavoittelemaan. Jos taas tämä etappi ei tullut sinulle helpolla, olet ehkä oppinut jotain unelmien tavoittelusta. Kivikkoisen tien taivallettuaan voi olla entistäkin ylpeämpi valkoisena hohtavasta lakista.

Teille nuorille kampanjoidaan tänä päivänä unelmista siihen sävyyn, että kaikki on mahdollista, sen kun vaan unelmoi. ”Sä voit kurkotella tähtiin” , ”Sä voit kirjoittaa sun käyntikorttiin ihan mitä vaan!”. Uskaltaisin väittää, että ihan tällä tavalla sormia napsauttamalla unelmat eivät useimmiten toteudu (ellet satu olemaan Soikku tai Benjamin Peltonen). Mutta sinäkin varmaan allekirjoitat väittämäni, etenkin jos olet ponnistellut tuon valkolakin eteen.

Kaikki eivät myöskään halua kurkotella tähtiin, on sallittua unelmoida itselle sopivan tuntuisista asioista. Olivatpa unelmat isoja tai pieniä, niiden tavoittelussa on hyvä muistaa, että harvoin unelmia saavuttaa ilman töitä.

Mistä sinä tuore ylioppilas seuraavaksi unelmoit? Veikkaan, että aika monella unelmat liittyvät oman tulevaisuuden rakenteluun, mieluisaan opiskelupaikkaan ja työelämään. 

Isoja asioita.

Mutta ajattele.

Sinä päätät nyt sen tien, mitä lähdet kulkemaan.

Aika jännittävää, vai mitä?

Jos valitset nyt tuon tien, saatat päätyä sinne, mistä olet pienestä pitäen haaveillut.

Jos valitset tuon toisen, saatat löytää jotain, mistä et ollut koskaan edes tajunnutkaan unelmoida.

Tuo kolmas tie taas saattaa tuoda eteesi loputtomasti pettymyksiä ja vastoinkäymisiä.

Kun katselet edessäsi näkyvää maisemaa, teitä tuntuu avautuvan loputtomiin.

Mistä tiedät, minkä valitset?

Aivan varma ei kai koskaan voi olla. Hyvällä tuurilla (ja ehkä kovalla työllä) päädyt tielle, jolla kulkeminen on vaivatonta liitelyä ja jonne tuntuu paistavan aina vaan aurinko. Se on se unelmiesi tie. Mutta vaikka yksi tie tuntuisikin varmalta valinnalta, sen varrelta saattaa löytyä myös ikäviä yllätyksiä, joita ei kalkkiviivoilla tai alkutaipaleelle kurkistaessa voinut millään aavistaa: myrskytuulia ja rankkasateita, yllättäviä mutkia, joihin ei tajunnut hiljentää tai niin jyrkkiä mäkiä, että on pakko keksiä keinoja kiertää ne. Ja jossain kohtaa ihan turvalliselta näyttänyt polku saattaakin viettää alaspäin niin, että on pakko jarrutella. Mutta jos sinä tämän lakin eteen jouduit tekemään töitä ja tuskailemaan, niin olet jo oppinut sen, että tuskallisilta tuntuvillekin teille saattaa joku päivä paistaa aurinko ja niitäkin pitkin voi päästä tavoitteisiin.

Muista kuitenkin, että sinun oman elämäntiesi rakennusinsinöörinä toimit sinä itse; uskalla lähteä kulkemaan siihen suuntaan, missä uskot oman tuntuisten unelmiesi parhaiten toteutuvan.

Entä juhlaväki? Äidit, isät, mummit, ukit täällä salissa, muut läheiset siellä luokissa. Kun katsotte kohta lakin päähänsä painavaa omaa nuortanne, millaisia unelmia ja toiveita teillä on hänen tulevaisuuteensa liittyen? Arvatenkin toivotte, että tuore ylioppilaanne löytäisi oman paikkansa tässä maailmassa ja että se kävisi mahdollisimman kivuttomasti, ilman suurempia kolhuja. Mietitte, miten voisitte auttaa nuorta oman tulevaisuuden rakentamisessa. Annan yhden vinkin: Parhaiten autatte nuorta kannustamalla ja osoittamalla kiitollisuutta hänestä. Sanomalla sen ääneen: olen niin kiitollinen, että saan olla juuri sinun vanhempasi. Sellainen lause voi toimia monelle polttoaineena pidemmälläkin tähtäimellä vaikeissakin elämän haasteissa. Kun tietää, että minusta ollaan kiitollisia ja ylpeitä juuri tällaisena kuin olen.

 

Minäkin olen tavoitellut omia unelmiani. Sillä seurauksella, että tänään minun ja Lyseon yhteinen taival päättyy. Lyseo on kuulunut elämääni 20 vuoden ajan. Olen ahkeroinut täällä ensin opiskelijana, sitten opona ja psykologian opettajana. 20 vuotta on kyllä aika pitkä aika! Kaikista Lyseon vuosista olen kiitollinen, Lyseo on tehnyt minusta tällaisen ihmisen ja ohjaajan, mikä nyt olen. Kiitollinen olen myös teistä Lyseon kollegoista, joista monista on tullut läheisiä ystäviä. Toivottavasti te nyt valmistuvat ylioppilaat ymmärrätte arvostaa sitä, että teillä on ollut oppainanne ehdottomasti opettajien parhaimmistoa. Hyvät Lyseon opettajakollegat, ihailen teitä, mikä ammattitaito, osaaminen ja into teissä onkaan!

Kuopion Lyseon lukio on jo rakennuksena poikkeuksellisen hieno koulu, mutta poikkeuksellista on myös henki koulun käytävillä. Sitä eivät ole pystyneet latistamaan jatkuvat kiristykset koulumaailman budjeteissa, eivätkä isot uudistukset, joiden äärellä kaikki lukiot tällä hetkellä ovat. Lyseo on unelmien koulu ja unelmien työpaikka, siksi tähän puheeseen liittyy myös ripaus luopumisen haikeutta.

Hyvä ylioppilas,

Kun tuttu ja turvallinen on jäämässä taaksepäin, niin varmasti jännittää, kun ei voi tietää, mitä on luvassa ja miltä polulta pääsee seuraavien unelmien äärelle. Tämän päivän valintaviidakossa taivaltaminen ei ole mutkatonta, vaihtoehtoja on valtavasti. Pitää osata ja uskaltaa, mutta pitää myös yrittää kuulostella, mitä sydän sanoo. Paina tämä tilaisuus ja tämä päivä mieleesi ja palaa näihin tunnelmiin epäröinnin hetkillä. Tämä on sinun päiväsi.

Haluan päättää tämän puheeni tsekkiläiseen Mihaly Vacin runoon, jonka olen kirjoittanut kymmeniin ylioppilaskortteihin ja johon olen päättänyt täällä Lyseossa lukemattomat abiturienttien viimeiset opotunnit, ja se runo menee näin:

 

Ei unelmointi riitä,

uni suurensuuri tarvitaan

ei etäinen maali riitä

tie maaliin tarvitaan

tien löytäminen ei riitä,

on mentävä kulkemaan,

eikä tahtominen riitä,

tehtävä tehtävä on.