Työelämän muutokset, teknologisoituva toimintaympäristö, digitalisaatio, robotisaatio, älypuhelimet, 3D-tulostus. 

Näistä saamme lukea päivittäin mitä ylistävämpiä ja ihan oikeastikin huimia kirjoituksia. Mikään uusi innovaatio tällä saralla ei enää yllätä; tuntuu, että kaikki on mahdollista, vain taivas rajana sillä, mihin kaikkeen teknologia taipuu!  Älypuhelimella voi suorittaa jo jos jonkinlaista toimintoa. Vähän aikaa sitten uutisoitiin tanskalaisesta  Be my eyes -älypuhelinsovelluksesta, jossa sokeat käyttäjät voivat kysyä videochatin kautta näkeviltä apua ja ohjeita kylttien lukemiseen tai vaikkapa tuotteen valitsemiseen kaupassa. Palvelurobottien määrän arvioidaan nousevan lähimmän kolmen vuoden aikana yli kahdeksaan miljoonaan kappaleeseen. 3D-tulostuksella on mahdollista tulostaa esimerkiksi kenkiä, mekkoja, silmälasien sankoja, jopa koruja ja hammasproteeseja. Ihmeellistä, sanon minä!

Elämme digitalisaatiohurmoksen aikaa, nyt mennään ja kehitetään lujaa, kun kerran tässä ollaan vauhtiin päästy! Väistämätön tosiasia on, että edellä mainitut ilmiöt ovat tulleet jäädäkseen ja muuttavat vääjäämättä esim. työelämää ja työmarkkinoita.

Mutta arvatkaapa mitä ei voi tulostaa eikä kännykästä saada?  Ohjausta, joka perustuu kasvokkain kohtaamiseen ja dialogiin. 

Veikkaan, että toisen ihmisen kohtaamisen jano tulee kasvamaan digitalisoitumisen jatkuessa. Viitteitähän tästä on jo olemassa. Nuoret seikkailevat 24h kännyköissään vanhempiensa tehdessä sitä samaa.  Pahimmillaan tämä tapahtuu samalla päivällisellä, saman pöydän ääressä. Kun uppoudumme teknologian hienouksiin, saatamme joutua eksyksiin informaatioviidakkoon, joka voi tuntua vaikealta hallita. Yht´äkkiä tuleekin tarve jakaa, tulla kuulluksi, kysyä, kuunnella, ymmärtää, hyväksyä ja tulla hyväksytyksi. Ihan aidon oikean ihmisen taholta.  

Sitten kun yllättävä, aito kohtaaminen tässä teknologisoituneessa arjessa saa jalansijaa, on reaktio yllättävä: tuntuu ihmeen hyvältä! Siis se, kun joku jossain tilanteessa kysyy, kuuntelee, kannustaa! Katsoo silmiin, on kiinnostunut ja läsnä. Se ei ole robottitiedettä se, se on kohtaamisesta syntyvää hyvän olon tunnetta. Siksi siihen tulisi kaikissa palvelu- ja vuorovaikutusammateissa panostaa entistä enemmän, ainakin niillä aloilla, missä aitoon vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen on vielä varattu aikaa. Sitä tunnetta ei nimittäin saa tulostimesta tulostettua eivätkä siihen pysty robotitkaan. Ainakaan toistaiseksi. Ja kaikella tietämykselläni sanoisin, että tuskin koskaan.