Viimeaikaisten uutiskohujen ja sosiaalisen median arkipäiväistymisen myötä on alkanut tuntua siltä, että:

KYNNYS
…puhua pahaa...
...huudella harkitsemattomasti...
...käyttää henkistä / fyysistä väkivaltaa...
...haukkua muita...
...käyttää rumia sanoja...
…loukata...
...antaa negatiivista palautetta...
...vaatia oikeuksia ja tehdä valituksia...
...unohtaa käytöstavat ja heittäytyä massan mukaan...

on madaltunut huomattavasti ja huolestuttavasti monissa piireissä. 

 

KUNPA KYNNYS
…auttaa...
…kiittää...
…puhua toisesta hyvää...
…puuttua kiusaamiseen...
…puuttua väkivaltaan..
…puuttua rasismiin...
…kehua itseä tai muita...
….olla aidosti iloinen toisen puolesta...
…hymyillä vastaantulijoille...

...eivät olisi mitään kynnysasioita, vaan jokapäiväisiä toimintatapojamme, joiden automaattista ilmenemistä arkipäivässämme ei tarvitsisi kyseenalaistaa. Ne tarttuisivat ihmiseltä ihmiselle, niitä vaalittaisiin ja opetettaisiin jälkipolvellemme. Että pienestä pitäen lapsellekin syntyisi ajatus siitä, että kaikki ovat täällä arvokkaita olentoja ja että pienillä hyvillä teoilla voi olla lopulta suuri merkitys. Ja että kuinka pitää toimia, kun kohtaa tai näkee toisiin ihmisiin kohdistuvaa huonoa käytöstä. Eikä niiden toimintatapojen kohdalla epäröitäisi vaan toimittaisiin juuri, kuten sydän sanoo, koska se tuntuisi yksinkertaisesti hyvältä ja tavoittelemisen arvoiselta tavalta toimia. Hyvien tekojen kehtaamisessa ei ole kynnystä eikä tekojen määrässä ylärajaa!